Kierrokset ja päivämatkat
Kuva: EstAdventures
Kuva: EstAdventures

Haamut ja legendat yön vanhassa kaupungissa

Tallinnan vanhakaupunki ei ole vain yksi Itämeren parhaimmin säilyneistä hansakaupungeista; pääkaupungin mukulakivikadut ovat nähneet vuosisatojen kuluessa myös paljon mystisiä ja pelottaviakin asioita. Onko vanhassa Tallinnassa todella ollut niin paljon murhamiehiä, että apteekkareiden on täytynyt suositun kirjasarjan tapaan toimia puolipäiväisinä salapoliiseina? Missä asuvat Tallinnan kummittelevat munkit? Missä paholainen tanssi häitään ja miksi Venäjän suurlähetystön katolla oleva epäilyttävä patsas tuijottaa vastapäistä taloa?    
    
Tallinnan kaduilla ja niitä reunustavilla rakennuksilla on kerrottavanaan paljon kummitustarinoita ja muita legendoja. Jotkut niistä ovat vanhempia kuin kukaan tietää, toiset ovat syntyneet nykyaikana ja osassa on mukana myös totuuden siemen. Tällä iltakävelyllä opas kertoo juuri niitä tarinoita, jotka saavat katsomaan ympärilleen aivan uudella tavalla…    

Viron sää on ailahtelevainen, joten pukeuduthan sen mukaisesti. Osallistujille jaetaan kierroksen ajaksi myös tunnelmalyhtyjä. Ilmoita osallistumisestasi kierroksen Facebook-tapahtumaan. 
Lisätietoja löydät kierroksen Facebook-sivulta.

Jaa

TripAdvisorissa® annetut arviot

TripAdvisor logo tripadvisor rating 4.9 of 5

perustuu 1333 arvioon

  • Great insight into Tallinn

    tripadvisor rating 5 of 5
    joulukuu 26, 2025 Kirjoittaja: damonc874

    Very informative tour by Marko, delivered at a good pace. Great insight into history of the city. Very Highly recommended

  • Great and interesting tour with Ricardo

    tripadvisor rating 5 of 5
    joulukuu 19, 2025 Kirjoittaja: FlorencePl

    The tour with Ricardo was great! He explained a lot about the history in an interesting manner and with a lot of humor. He made sure that everyone understood everything and gave us helpful tips :) We... Lue lisää kommentteja

  • Great tour with a great guide!

    tripadvisor rating 5 of 5
    marraskuu 30, 2025 Kirjoittaja: Vfc1985

    We really enjoyed the Tallinn in a Nutshell tour with Jonas. He is a great communicator and kept us engaged throughout the whole tour takings us around the key places in this beautiful city. We... Lue lisää kommentteja